Useimmissa ihmisissä asia saa aikaan onnen tunteita ja hilpeää odotusta, mutta ei mussa. Kesäloma on yleisesti ollut mun elämän masentavinta aikaa. Koulussa on sentään ollut jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä eikä ole tarvinnut olla yksin, vaikkei mulla ennen ollutkaan koulussa kuin se yksi kaveri niin silti silloin jaksoi nousta sängystä ja lähteä ulos. Viime kesälomana se oli aivan mahdoton ajatus. Joka päivä nukuin pitkään vaikka ei edes nukuttanut, söin vaikkei ollut nälkä, istuin netissä kuuntelemassa musiikkia toivoen että joku soittaisi ja pyytäisi mut jonnekkin vaikka ei mulla ollut ketään kuka olisi soittanut. Viime vuonna vihasin itseäni siksi kun en jaksanut en vaivautunut edes yrittämään tutustua uusiin ihmisiin tai lähtemään kotoa ulos aurinkoon. Toivon todella että tästä kesästä( ja uskon että tuleekin) tulee kaikkien aikojen kesä, sillä nyt mulla on ystäviä, jotka toivottavasti ( toivottavasti- siksi koska mulla on epäilyksiä näitä ystäviä ja heidän lojaaliuuttaan kohtaan) raahavat mut ulos aurinkoon.

Olen taas ollut viikon iloinen koska olen pystynyt saamaan painoni takaisin mulle normaaliin 65:een, mutta tietenkään en ole vielä tyytyväinen.