Lomat ( kuten oon aikasemmin kirjottanut ) ei ikinä oo ollut mulle mitenkään helppoja. Ahdistun helposti kun ei ole tekemistä. Siksi onkin hyvä, että sain edes muutaman hyvän päivän kavereiden kanssa, ennen kun he taas unohtavat mut.

Oltiin Tykkimäessä Kouvolassa ja mulla, vaikka joka vuosi aina käyn siellä, ei oo ikinä ollut siellä niin hauskaa kun nyt. Aikasemmin oonkin ollut sukulaisten kanssa, kaverit on aivan eri asia. Iloitsin päivästä täysin rinnoin ja juostessa siellä auringossa ylipitkiin laitejonoihin tunsin itseni niin onnelliseksi ja ettei elämässäni voi olla mitään vialla, Sitten tietenkin söin roskaruokaa ja kärsin siitä kolme seuraavaa päivää. Yksin.

Mun ajatukset on nykyisin todella ristiriitaisia. Toisaalta haluaisin hehkuttaa miten hauskaa meillä on ollut ja tulee olemaan, etten koskaan oo ollut näin onnellinen. toisaalta taas tiedän etää onnentunteet eivät mulla kauan kestä ja pian taas makaan yksin omassa huoneessa tuijottamassa telkkaria viikkokausia ( nyt mennyt viikko ) pääsemättä ylös ja vaivautumatta tarkkailemaan syömisiäni.

Mun on niin vaikeeta pyytää ketään lähtemään mun kanssa mihinkään, koska sisimmässäni yhä uskon ettei ne haluu olla mun kanssa. Ja siksi kun viikon välein puhelin soi ja yhdelle päivälle tulee tekemistä kiljun onnesta.

Tänään tuli Puhelu.