Itse en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa läheisessä kontaktissa kenenkään kanssa ja siksi luulisi että mun olisi vaikeaa lukea näitä teennäisiä kirjoja joissa on aina poikkeuksetta onnellinen loppu. Mutta kuitenkin kun lukee joidenkin kuvitteellisten henkilöiden ongelmista, niin unohtaa omat.

Marian Keyesin kirjan Clairelta löysin seuraavia pätkiä joihin voin samaistua tai ajatuksia joita olen itsekin ajatellut.. (sekavaa)

Claire: Murrosiässä olin epätoivoisesti rukoillut, että minusta tulisi anorektikko. En suostunut uskomaan, että anorektikot ovat sairaita, onnettomia ressukoita. Minusta he törröttävine lonkkaluineen, honteloineen reisineen ja näyttäen surkeilta kuin hylätyty orvot olivat oikeita onnentyttöjä. Minulta ei ruokahalu kadonnut koskaan oli mikä oli.

Rachel sanoi usein, että olisi halunnut elää muinoin nälänhädän aikaan. "ajattele miten laihoja me oltaisiin, jos ei oltaisi muutamaan kuukauteen syöty muuta kuin siemeniä tai heiniä"

Kuten Keyesinkin kirjassa, myös nainen joka kirjoitti rakkausromaanin romaanin juonena on kuinka mies hylkää naisen ja nainen masentuu, mutta silti myöhemmin kun mies haluaa takaisin nainen on muka siirtynyt eteenpäin..

Miten epätodennäköistä, aivan kun päähenkilö muka oikeasti olisi lakannut rakastamasta alkuperäistä kultaansa..

Luulen että antaisin helposti anteeksi kaiken, jos joskus siis saisinkin seurustelukumppanin. En välittäisi jos hän flirttailisi muiden kanssa, tai tietenkin se sattuisi, mutta en kyllä sen takia jättäisi ketään.

Why'd you have to be so cute
It's impossible to ignore you
Must you make me laugh so much
It's bad enough we get along so well
Say goodnight and go

- imogen heap: goodnight and go