Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.08.2008 - 16:22

Koitan jatkaa positiivisella linjalla ja tää seuraava teksti on mullekin ikäänkuin jonkinlainen kokeilu, osaanko olla kokonaisen postauksen ajan iloisella tuulella.:) Joten varoitus jos oot tottunut mun normaaliteksteihin seuraava saattaa järkyttää sinua.

Kaksi päivää. Todella samanlaisia kahden aivan erilaisen ihmisen kanssa.

Toisen olen tuntenut vuosia, mutta pitkään olimme toisillemme vain sellaiset satunnaiset tutut lapsuuden ajan ystävyyden jälkeen. Nyt pelkäsin että olemme muuttuneet liikaa, mutta eihän se niin ollutkaan, huumorintaju oli pysynyt samanlaisena ja jutut lensi ja niin myös hysteerinen kikatus(puhun vain itsestäni, koska kaikkien muiden naurut on normaaleja) ja toivon että näemme jatkossa useammin.

Henkilö, jonka kanssa vietin päiväni lauantaina ei aina ole ollut kaverini, muistan vielä pari vuotta sitten kun emme voineet sietää toistemme seuraa(huomaa taas miten olosuhteet vaikuttaa asiaan). Pelkäsin hänen tapaamistaan vielä enemmän kun toisen, koska luulin hänen heittäytyvän taas ilkeäksi minulle, mutta ei mulla oli ihan järettömän hauskaa ja vaikka katottiinkiin elokuvia tuntuu ettei oltu hetkeäkään hiljaa. Leijailin seitsemännessä taivaassa kävellessäni kotiin. Vain koska olin saanut puhua jonkun kanssa.

Jäimpä taas koukkuun harvinaiseen turhaan sarjaan eli Kanadan huippumalli haussa, josta kuvassa ylhäällä ihana Sisi.Aion aloittaa jonkin harrastuksen kun vain tietäisi minkä. Ja voin myös erittäin ylpeänä ilmoittaa että olen ollut karrkilakossa 18 päivää.

vadelma kirjoitti 18.08.2008 - 18:12
Mä en alkanu kattoo Kanadan huipparia, koska se tuli jotenkin tymään aikaan. Kyl mullakin välillä kilahtaa sen Tyran kans. Se tuntuu vähän itsekeskeiseltä ("mä osaan kaiken ja tiedän vieläkin enemmän!!!") ja tekopyhältä...
Hippu kirjoitti 18.08.2008 - 19:27
No nimenomaan! Toi Sisi on kyllä ihan ylikaunis, ja luonnollisesti myös kadehdittavan kokoinen.
Hienoo et sun karkkilakko toimii! Mun menee eteenpäin vähän vaihtelevalla menestyksellä :P Mutta ehkä mä vielä saan ne kitkettyä kokonaan pois..
hipsiäinen kirjoitti 19.08.2008 - 12:15
juu, ei musta ole mihinkään 300 kcal:n laihduttamiseen. tämän hetkisiä lukemia pystyisin kyllä alentamaan, mutta miksi suotta kiusaamaan itseään?! nuo lukemat on sellaiset, joilla on koko ajan hyvä olo. sitäpaitsi mä olen sitä mieltä, että liian vähillä kaloreilla laihduttaminen ei ole tervettä.

sun positiivisuus-kokeiluhan näytti onnistuvan vallan mainiosti. =) tsemppiä jatkoonkin!
Batman kirjoitti 19.08.2008 - 16:12
Totta. Ja sanoinkin vielä eilen äitille koiran mukaan ottamisesta, mutta hän ja isä yritti vastustaa kaikin voimin, kertoneen rahatilanteesta ja plaaplaa, joita uppoaisi mm. junamatkoihin tullessa kotia - no enpä taida tulla kotia..
Candy kirjoitti 19.08.2008 - 18:35
Oi oi, ala-asteet on mukavia. ^^ Oletko uusi lukija blogini luona vai ihan vain random? O.o
manna kirjoitti 19.08.2008 - 21:03
eei se mitään, jokasella oma mielipide ;D

Mut musta seon kiva :D en ole lapsenmielinen, en :D Mutta riparillakin se oli paras leikki ;)

Ja jes! Mäkin oon karkkilakossa!
Ilona kirjoitti 19.08.2008 - 21:32
Hei! Tulin vastavierailulle. Sinulla on mukavia ajatuksia. Kiva, että on tuollaisia 16-vuotiaita!
Taina kirjoitti 20.08.2008 - 16:39
Moi, kiitos kommentista! Voi se kyllä aiheuttaa jotain väärinkäsityksiä :) jos ei tiedä, mitä sana tarkoittaa. Olet tehnyt kivat sivut tänne.
Herself kirjoitti 20.08.2008 - 19:45
Sisi on kyllä kaunis, harmi ettei se voittanut. Eikä se todellakaan ollut niin ärsyttävä kuin muut tytöt väittivät. o.O

Mäkin voisin kokeilla näitä pelkkiä positiivisia postauksia, sellaiset varmaan tekis välillä ihan hyvää.
Kwaak kirjoitti 20.08.2008 - 20:02
Positiiviset postaukset aina välillä ovat tarpeen ;) Sitten jaksaa taas niitä huonompiakin päiviä.

Onnea karkkilakon kanssa :)
jaym kirjoitti 20.08.2008 - 22:31
Kiitoksia kommentista! Varsinkin kun kukaan tuntemani henkilö ei oikeen innostu mun musamausta :D
Breaking Dawn hyvässä lykyssä viikonlopuksi käsiin ;)
Laura kirjoitti 22.08.2008 - 12:24
Toi Sisi oli kyllä ehdottomasti paras :) Sen olis pitäny voittaa >:(
MouMou kirjoitti 22.08.2008 - 20:56
18, onnea!:O Se olisi minulle todella rankkaa.:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Tyttö. Toiminut aikaisemmin nimellä I Love Coconuts.. Lokakuuhun asti. http://www.blogilista.fi/blogi/i-love-coconuts/20667 Ensimmäiset kuukaudet blogi keskittyi kirjoihin ja painon kanssa pelleilemiseen, ja nykyään ärsyttää koko tekstit, joten oon alkanut poistella niitä.. Heinäkuusta alkaa uudistunut blogi. Tän blogin kirjoittelu hieman ehkä jäänyt, aloitin blogin joka ei ole anonyymi, joku ahkera saataa mut löytää ihan itsenänikin, mutta tämä silti tulee olemaan suuremmassa osassa tai tänne voi kertoa enemmän.

Kävijälaskuri ( Elokuu2008-)
Tunnustuksia