En ole kirjoittanut tänne kunnolla pitkään aikaan ja pyydän siitä anteeksi ehkä enemmän itseltäni kun muilta, sillä tarvitsen sitä hyvänolon tunnetta mitä jokainen kommentti saa minut tuntemaan. Kaikki kommentoijat - saatte minut tuntemaan itseni joksikin että olen olemassa, että minulla on merkitystä ja kiitän teitä siitä.
Lupaan tästä päivästä lähtien kirjoittaa enemmän ja entistä rehellisemmin, jotenkin tuntuu että olne koittanut peitellä oikeita tunteitani tai en tiedä piiloutua joltakin.
Nyt on paha olla. Jotenkin en saanut aikaiseksi edes lähteä ylös olen vain maannut koko päivän BigBrotherin pyöriessä taustalla, tuntuu pahalta kun muut ovat ulkona ryyppäämässä en kestä sitä kun ne juo. En halua että kukaan tulee tänne kännissä ja huutaa koko yön. haluan olla omassa rauhallisessa paikassani hiljaa ilman häiriötekijöitä. Älkää tulko tänne.
Was a long and dark December
From the rooftops I remember
There was snow
White snow ..
Olen rakastunut Coldplayn kappaleeseen ja olen siitä erittäin järkyttynyt koska olen aina kiertänyt kaukaa ja väheksynyt bändiä.
Musta on hieno juttu, että ihmiset osaavat kertoa milloin on paha olla. Mä en yleensä osaa, ainakaan sanallisesti. Kyllä mä tohon mun blogiin oon joskus valittanu ja vuodattanu ja joillekin sanonut netissä, mut silleen naamasta naamaan mun on aika vaikeeta puhuu mun huonosta olosta ainakaan joillekin ihmisille. Toivottavasti sun olo kuitenkin helpottaa ja jaksat kirjoittaa lisää, sillä sulla on kiva tapa kirjoittaa.
Ja uudistit taustankin, tää on nätimpi ku se edellinen :) Ihana ♥
Mä mietinkin että seuraatko sä mua vai et. Sua mä oon käyny kattoon aina kun oon sattunut koneelle :)
Minulla on usein kirjoittassani samoja tunteita, että haluan peitellä jotain. Uudessa blogissani haluan kuitenkin yrittää olla rehellinen ja yrittää olla sievistelemättä asioita. (Mutta huomasin sortuvani sievistelyyn melkein heti, kun kirjoitin viimeisimmässä merkinnässä miten nykyään minulla menee ihan hyvin verrattuna lukio aikoihin, vaikka ei oikeasti mene.)
Pärjäilyä sinne ja virtuaalinen halaus <3
Onkos sulla tää blogi bligilistalla? Lisääppä jos ei, niin on helmpompi seurata!
Ja Coldplay on ihana!
Aluksi haluan kiittää sinua, että olet käynyt heittämässä pari kommaa...kukaan muu ei varmaan ole uskaltanut...Kiva muutenkin, että olet viihtynyt sivustollani, olen tehnyt vähän muutoksia...ja harmittaa, kun valitsemani teema on keskeneräiseti suomennettu ja asennettu...mutta muukaan teema ei sopinut ja vanhasta oli luovuttava..
Toivottavasti päiväsi on tänään ollut aurinkoisempi!
Jep, aika outoa tuollainen sentään suomalaiselta bussikuskilta. Mutta kaipa me suomalaisetkin osataan joskus olla yllättäviä ja näyttää miten ystävällisiä me ollaankaan.