ToissaYönä. Näin aivan kamalaapainajaista. Kaikki pahimmat pelkoni kävivät unessa toteen ja heräsin eilen siihen että sydämeni tykytti ja loppuyön pyörin ahdistuksissani sängyssä kykenemättä sulkemaan silmiäni. Olo oli todella omituinen herätessänikin tunsin kun en oikeasti edes olisi tässä, hengittämässä ja olemassa. Tunne oli mitä omituisin ja pakotti minut ulos tuntemaan kylmän ilman ja sen että elän.

Olo häiveni päivän edettyä ja puolen päivän aikaan olin saavuttanut normaalin oloni. Sen että tunnen kyllä hengitykseni, ehkä vähän puhunkin ja nauran, mutta silti tuntuu kun jotakibn olisi vielä vajaana. Tarvitsen ihmisen seuraa, kenen vain. jos joku haluaa puhua minulle niin haluan olla hänen ystävänsä, enemmän kun mitään muuta.

Siksi eilenkin ruokapakkomielteeni sai väistyä yleisen hyvänolon tieltä. Ensin ahdistuin nähdessäni jäätelöpaketin, mutta otin lusikan kauniiseen käteen ja nautin siitä.

Kynttilän valossa on kaunista istua. Rauhallista, musiikki soi taustalla ja kaikki on hyvin.

Illalla kylmä, kävellessäni kotiin,, odotan tätäkin päivää sitä samaa rauhan tunnetta, iloisuutta, sitä että minulle hymyillään.

On omituista että kun on mahdollista että ehkä hän saattaisi puhua minulle, ystäväni toisessa maassa, niin annan heti anteeksi kaiken pahan mitä hän on minulle tuottanut.

Toivon että hän vastaa.