Jep, minäkin välillä mietin, että onko Jumalaa olemassa ja mihin mää oikeen uskon. Ja ihan samallalailla, meen niihin kaikkiin juttuihin aika usein ihan vaan seuran takia. Tulee kiva olo kun on kavereita jostain muualtaki ko vaan koulusta! Ja kaikki ne aikuiset siellä on jotenki niin "turvallisia" tai siis mukavia.

Eikä siinä mun mielestä oikeesti oo ees mitään väärää. Ehkä joku.. rippileirillä isosena oleminen olisi ns. "väärin" jos ei oikeasti usko mihinkään jumalaan. Sellane vois kans olla vähän vaikeeta. Mut joku lastenleiri tms? Tai nuortenilta? Nojaa en tiiä.

Ja mitä enemmän niissä seurakunnan jutuissa käy nii tulee enemmän sellanen olo et kyllä tää mihin mää uskon on ihan oikein ja olemassa.

Oikeat ystävät tulevat aina takaisin.. Tällä kertaa jo päivän jälkeen.. Itkuahdistus meni pois.. Ahdistaa enää vain normaalisti..

Kiitos kommentistasi (:

Itse olen miettinyt myös jumalajuttuja. Ennen en ole uskonut mihinkään, mutta viime isoskoulutusillassa aloin miettiä, että ehkä jumala on olemassa.. ehkä? En kuitenkaan ole vielä varma kannastani..hmnh..

Noh..en nyt oikein osaa muuta jauhaa tähän..
^^

Moi. Kiitos kommentistasi :) Niinhän se on.

Minulle Jumalassa ei ole edes kyse siitä, mihin uskoa. Koska olen, on Jumala. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta.

En kuulu kirkkoon, en mihinkään seurakuntaan, enkä aio koskaan liittyä.

En silti millään tavalla väheksy seurakuntia tai uskontoja. Minä uskon, että se ei ole (eikä saa olla) tarkoitus/ portti, vain silta, mutta ei ainoa oikea silta.

siitä mitä kirjoitit mulle, en mä sillä kuvalla osallistunut siihen kilpailuun.. ;D

Jos sinulla on hyvä olla, älä huoli: se menee kyllä ohi. - Mun motto.
Ainakin noin mulle yleensä käy, vaikka kyllä pitää osata nauttia siitä hyvästäkin ajasta.

Toi on kyllä hienoa, että olet lähtenyt isoskoulutukseen. Mäkin harkitsin sinne lähtemistä, mutta sitten tuli vähän muuta enkä millään saanut aikaiseksi täytellä niitä hakupapereita. Mä ite kävin iltariparin nii mulla ei ees ollu erikseen mitään leirii ja meil ei ollu oikein isosiakaan, vaan teologian vai mikä nyt onkaan, opiskelijoita ja muita semmosia. :D Ihan mielenkiintoisia ihmisiä kyllä nekin olivat, sellasia vähän yli 30-vuotiaita. Oli siel kyl yks aika vanha papparainenkin, joka opiskeli papiks. :')

Niin, mäkin oon kyllä monesti miettiny tota että ihmiset menee sinne isoskoulutukseen just ihmisten takia eikä välttämättä sen uskon. Musta on kuitenkin hienoo, että just esim. sä oot kans sinne isoskoulutukseen mennyt, vaikka sitten niiden ihmisten takia. Kyllä musta näyttää siltä että sä johonkin Jumalaan uskot, vaikka et olekaan siitä ihan varma. Mullakin on aika samanlaisia ajatuksia kuin sulla. Ja silloin kun menee paskasti, tuntuu että mitään Jumalaa ei ole olemasakaan. Mutta toi että sua kuunnellaan ja sun mielipiteistäs välitetään on niin ihana tunne ja se että sä olet löytänyt tavallaan oman paikan itsellesi, on hirmu hyvä juttu!

"Istun nurkassa ja näplään kännykkääni, minuutit kulkuvat, kuulen puheen, laulan mukana, en katso ketään silmiin. Haluaisin sanoa jotain vaikenen" <- Toi kuulostaa niin multa joissakin tilanteissa! Esimerkiksi nyt tossa meidän uudessa koulussa. Mä oon löytänyt sieltä ihania ihmisiä muutaman kappaleen, mutta meillä on silleen että niiden ei kaikkien tarttee osallistuu tietyille tunneille. -> Mä oon yleensä niillä tunneilla yksin enkä sit oikein osaa puhua muille luokkalaisilleni, vaikka mieli tekis. Näpräilen vaan mun kännykkää (ellei sitten oo jotain tosi tärkeää tekemistä/opettaja siinä lähellä) ja istun hiljaa. No kyl mä tänäänkin pari sanaa yhden tytön kanssa puhuin tolla tietyllä tunnilla, mutta oikeastaan sielläkin se aloitti sen puheen enkä minä. Mut ne ihmiset joiden kanssa oon koulussa jutellu on aivan ihania! Mä tunnen eläväni niiden joukossa ja musta on tosi kivaa jutella ja puhua niiden kanssa. Mä saatan puhua pälpättää mistä tahansa ihan suuna päänä enkä oikein ujostele yhtään. Se tuntuu tosi kivalta!

Niin ja tosta riparijutusta: Yleensähän kaikki menevät sinne sellaisella EVVK-asenteella ja siks vaan kun omat kaveritkin menee tai vanhemmat on pakottanu, tai sit vaan yksinkertaisesti siks että sais lahjoja. Ja ajatellaan et Jumalaa ei oo ja et koko homma on ihan perseestä. Kuitenkin ripari varmasti opettaa (ainakin joitain ihmisiä) sen verran, että sen jälkeen onkin erilaisia, positiivisia, ajatuksia pää täynnä.

Mä en tuntenut mun iltariparilta ketään. Tai no yks tyttö oli mun koulussa, mut vasta sinne tullut eikä oltu ikinä juteltu. Sen kaa sit vähän juttelin ja oisin ehkä halunnu jutella enemmänkin, nimittäin se vaikutti sellaiselta ihmiseltä, joka saattais ainakin osittain ymmärtää mua, vaikka me oltiinkin aika erilaisia. Sit yhden kaverin sain sieltä, mut vitsi oon katunu tätä niin siitä konfispäivästä lähtien! Mun ja mun sukulaisten piti aika pian sen konffiksen jälkeen lähteä meidän kotiin juhlimaan, niin mä en sit ees tajunnu ja kerenny mennä pyytää sen tytön numeroo tai mitään sellasta. :< Vituttaa suorastaan, koska mä ainakin olisin voinut olla sen kanssa lisää yhteyksissä. Se iltariparitsydeemi oli kyllä mun mielestä kiva juttu, vaikka en olekaan niitä siellä opeteltuja juttuja paljoo ajatellu mielestäni. Mut oli siistii kun saatiin omat Raamatut, vaikka on meillä kotonakin Raamattu. Mut mä ajattelin riparin jälkeen että luen Raamatun etukannesta takakanteen, mutta enpä oo mitään saanu aikaseks vaikka konffiksesta on jo kohta puoltoista vuotta... Mua harmittaa se että me ei saatu takaisin sellaisia vihkoja, joihin me kirjoitettiin erilaisia asioita. Niitä olisi ollut tosi kivaa lukea!

No niin, tulipa pitkä teksti! Unohdin varmaan vielä jotain mitä mun piti tähän kirjoittaa, mutta hyvää viikonloppua sulle. :D

Hyvä, että sä olet mennyt uusiin tilaisuuksiin. Aina kannattaa yrittää, sitähän sanotaan, että "Yrittänyttä ei laiteta." Varmaan jo tiedätkin.

Mä en itse usko Jumalaan ja voisin ehkä sanoa itseäni ateistiksi, vaikka se onkin tavallaan aikalailla toinen ääripää, enkä ihan tuollaiseen ääripäähän itseäni voisi laskea. Varsinaista syytä mun ajatuksille en edes tiedä, mutta yksi vaikuttaja on ainakin se, että mua ärsyttävät suunnattomasti kaikki ne ihmiset, jotka turvautuvat Raamattuun ja uskoon tietyissä asioissa. Eli toisin sanoen mua ottavat päähän ne ihmiset, jotka perustelevat uskonnolla asioita ja pohjautuvat siihen, aivan kuin se olisi se ainoa ja oikea perustelu. Siinä siis ei ole mitään vikaa, että uskooko ihminen vai ei, kunhan hän ei vain mene kuuluttamaan tyrkyttävällä tavalla pitkin kaupunkia, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ja antaa synnit anteeksi (ja nyt tuli tunne, että olen tästä blogissanikin puhunut, mikä on varmaan tottakin).

Mä menin riparille sillä tyypillisellä asenteella että voi vittu, mihin metsään mä joudun menemään. Olin myös varma, että kaikki on jotain himouskovaisia. Kuitenkin huomasin, ettei niin ole, vaan kaikki riparilaiset oli ihan tavallisia ihmisiä. Loppujen lopuksi viihdyin siellä enkä olisi halunnut ollenkaan pois.

Ja kun lona mainitsi isoskoulutuksen: mulla on kaveri, joka sanoo itseään ateistiksi, mutta joka meni siltikin isoskoulutukseen. Että luulisin, ettei sillä ole varsinaisesti mitään väliä, onko oma usko tarpeeksi vahva.

Hienoa, että tilaisuus oli lopulta positiivinen kokemus sulle :).

Eikä kukaan voi sanoa sinulle, että uskosi ei ole tarpeeksi vahva. Etsit vielä itseäsi, ja suhteesi ja uskosi Jumalaan tulee vielä mitä todennäköisimmin muuttumaan.

Olen samaa mieltä tuosta, että kristinuskossa Jumala ja Jeesus sotketaan liikaa toisiinsa. Pienenä luulin hyvin pitkään, että ne ovat sama asia.

Itse en oikein osaa sanoa, uskonko Jumalaan. Uskon kuitenkin jossain määrin johonkin ylempään voimaan, jonka kai voisi 'laskea' Jumalaksi.

Itse en ole häntä koskaan kiusannut, ensimmäisen kerran olen häntä haukkunut vasta silloin kun hän aloitti minun kiusaamiseni, ja nykyisin en enää sitäkään, se vain yllyttää häntä lisää.

Itse en usko jumalaan, mutta muiden usko ei haittaa minua, kunhan he eivät vain yritä käännyttää minuakin. Oikeastaan se on ihan hienoa, että joku pystyy uskomaan johonkin sellaiseen, mitä en itse varmaankaan koskaan pysty totena pitämään. Ja uskohan voi olla todellinen tukipilari jos on vaikeuksia, se on hyvä apu ihmiselle, jos ei ole ketään muuta jolle uskoutua kuin jumala tai joku muu johon uskoo. :)

Uskon
että jokaisella on se oma ajatuksensa uskonasioista.
Tuot tässä monta hyvää, pohdiskeltavaa kohtaa esiin.

Olen varmaan aina uskonut Jumalaan. Perheemme ei sinänsä ole uskontokasvatuksellinen, mutta olen ollut lastenleireillä monesti seurakunnankautta ja osittain sitä kautta Jumala on tullut tutuksi. Mutta onko usko ja uskonta siis tyrkytetty minulle? Olenhan ollut pieni lapsi, en ole oikeastaan voinut valita, lähdenkö leirille vai en, enkä varsinkaan sitä, mitä siellä leirillä käsitellään!

Silti, en todellakaan koe, että usko olisi mitenkään minulle huijattu. Välillä olen minäkin uskossani horjunut, osin samalla tavalla kuin sinä kirjoitat, mutta ehkä se on tarkoitus? Horjua? Jotta voi löytää takaisin ja vahvistua. Kuulostaako yhtään järkevältä?

Olen itse jo kahteen kymmeneen ehtinyt, ollut riparillakin joskus, isosena neljänä vuotena ja viime kesänä ohjasin muutaman rippileirin. Ohjaajan näkökulmasta siis. Joka leiri on opettanut minullekin uutta, ja se mitä kirjoitit siitä, että Jumalasta ei puhuta riittävästi, vaan kaikesta "oheissälästä", niin tottahan sekin on. Mutta krintinusko on sinänsä aika iso paketti tavaraa, se sisältää paljon tuntematontakin ja paljon kysymyksiä, että uskon, että esimerkiksi isoskoulutuksessa, raamattuilloissa, nuortenilloissa, rippileirilläkin on vain paljon helpompi tutustua Jumalaan sen kaiken muun kautta.

Tiedän, että sinua ärsyttää, eihän autoakaan voi oppia ajamaan kirjaa lukemalla, tai tutustumalla erikseen kytkimen toimintaa, jarruihin, rattiin ja penkinsäätöihin, ei, vaan pitää ajaa. Ehkä uskossakin on täysin sama homma? Pitää vaan pakata reppu täyteen noita ohjekirjoja, muistella mitä niissä on lukenut, kun ne on ensin lukenut, ja lähtee sitten ajamaan. Ja katsoo että osuuko puihin vai ei, ja pysyykö tiellä vai ei. Ymmärrätkö vertauskuvan mitä haen takaa?

Toisaalta uskon myös ehkä sinullekin tuttuihin laulun sanoihin: "Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa"

Juuri tuon takia uskon, että minullekin usko kuin on, olen kasvanut siihen, olen saanut sen lahjana, ei niinkään, että minut olisi pakotettu uskomaan tai että joku yrittäisi vahvistaa uskoani vankemmaksi, ei suinkaan. Ainakin minun uskoani koetellaan välillä, mutta otan sen ensisijaisesti haasteena, en pettymyksenä tai häviönä.

Myös isoskoulutusta ohjanneena voin sanoa, että heti riparin jälkeen tulevat nuoret ovat välillä kaverin mukana tulemia, mutta joukossa on myös niitä, jotka tulevat kaverin mukana, mutta sen lisäksi haluavat vielä etsiä lisää. He eivät ehkä ole vielä löytäneet, mutta kokevat jotain kaipuuta etsiä uskoa tai "sitä jotain". Minä olin tällainen nuori myös. Riparin jälkeen koin jonkinlaisen taantuman, jonka jälkeen meni pari vuotta ennen kuin löysin uudelleen edes "samalle tasolle". Mutta lopullisen löydön tein viime kesänä.

Onko Martin Lönnebon rukoushelminauha sinulle tuttu? Itse kokosin helmeni rippikoulussa ja ne ovat olleen monen kesän rippikouluissa mukana aina, välillä tietysti tulee muisteltua helmiä normaalina arkipäivänäkin. No, en ollut tajunnut, kuinka yksinkertaista lopulta onkaan päästä Jumalan luokse! Jos sinulla on helminauha, katso sitä, minähelmi on yhden hiljaisuuden helmen päässä Jumala helmestä, joten eikö näin ollen myös ihminen ole hiljaisuuden päässä Jumalasta? Ja niinhän se on, hiljentyessä rukoukseen toteuttaa nämä "ehdot". (Ehdot on kyllä huono sana tässä kohdassa...) Tämä oli siitä, mitä puhuit rukoilemisen vaikeudesta, tai siitä, ettet oikein ymmärrä tai tiedä edes mitä tai mihin rukous menee ym. En tiedä auttoiko ideani yhtään, mutta ihan totta, meni monta vuotta tajuta tuo yksinkertainen asia. Itse asiassa minun piti tehdä pitkä matka, jotta ymmärsin yskän...

Anteeksi, etten tarkista tekstin oikeinkirjoitusta lukemalla tekstiäni uudelleen läpi. Anteeksi kirjoitusvirheet.

Itse olen ollut myös vahvasti mukana seurakunnan toiminnassa mm. isosena ja kerhonohjaajana. Välillä on kyllä tullut myös samanlaisia hetkiä, että epäilee omaa uskoaan, ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat.
Rukoushelminauhoista hyvä pointti, enpä ole itse tuota tajunnut!
Ja pakko vielä loppuun sanoa että loistavan laulun olet valinnut tuonne kirjoitusten väleihin. Tulee aina hyvä mieli kun muistuu kesien riparit mieleen :-)