Jos haluaisin itkeä, nyt voisin saada itseni itkemään. On niin raukea olo.
Olen elänyt elämääni, vihdoin minulla on ystäviä.
Tavannut uusia ihmisiä mahdollisia ystäviä.
Tehnyt suunnitelmia.
Nauranut.
Menettänyt haluni kirjoittaa, on tuntunut kun olisi mennyt monta päivää siitä kun olen viimeeksi ollut täällä, vaikka oikeasti ei ole.
Mutta nämä päivät, ovatkin olleet erilaisia.
Ei silloin kun on hauskaa, tunne että aika kuluisi hitaasti.
Kun tiimalasi olisi lakannut toimimasta, odottaen jotain ihanaa tapahtuvan, jonka tietää olevan turhaa ajattelua.
Silloin ei huomaa aikaa, eikä sen kulkua.
Ja jälkikäteeen, mitään ei olekaan kulunut.
Ja monta ihanaa päivääon edessä.
Tälläistä tänään.
Erilaista.
Mutta halusin yrittää.
Tänääm en muuhun pysty.
Oikeastaan kaverini kertoi pahasta olostaan mulle puhelimessa, mutta on sekin jo jotain. Näimme eilen hänen ja yhden toisen kaverimme kanssa. Ei oikeen paljoo puhuttu mitään kaverin masennuksesta, kun tää toinen kaveri ei siitä kai niin paljoa tiedä. Mutta oli kuitenkin tosi piristävää nähdä heitä molempia.
Ihanaa lukea miten joillakin menee hyvin. Mullakin menee nyt ihan ok:sti, mut oon kai vaan niin ikuinen pessimisti että en tiedä osaanko nauttia tästä hyvästä olostani. Pelkään vaan, että kaikki kaatuu ja menee huonosti.