Olen jotenkin taivaissa. Leijailen. On niin hyvä olo, kun tiedän että mulla on ihmisiä keitä oikeasti kiinnostaa mitä mie ajattelen.. Olen tutustunut yhteen poikaan tässä lähiaikoina hieman paremmin ja hän on saanut mun itsetuntoa nostatetuksi kovin paljon. Tätä mie oon vaan kokoajan kaivannut. Tällästä kaverisuhdetta, jossa ei ole minkäänlaisia paineita olla joku muu kun oikeasti olen. Hän antaa mun leijua.
Olen ahdistunut. Kaverinion vihainen minulle jostain mitä en ole tehnyt. En yrittänyt varastaa häneltä mitään, viedä hänen elämäänsä. Enkä vienytkään vaikka poika onkin minunkin kaverini juuri nyt, ei se tarkoita sitä, että hän ei enää olisi mulle tärkeä.
Mustasukkaisuus on turhaa, musta tuntuu että oon puhunut tästä ennenkin. Mutta se on ja niin on kateuskin. Haluaisin päästä näistä tunteista eroon, mutta joistain kateuden aiheista ei vain pääse yli.
Kaverini on ystävä minun ystäväi kanssa. Ja minun ystäväni ei ole ystäväni, vaikka niin ajattelenkin. Hän on kaveri.
Mulla ei oo yhtään kaveripoikaa. Oli ehkä joskus todella pienenä tyttönä, mutta ei oo nyt. Tahtoisin kyllä, sillä olen huomannut vähän tutkaillessani, että jotkut pojat osaavat olla paljon ystävällisimpiä ja mukavempia kuin tytöt. Tietysti sekin on aika vaihtelevaa. Hienoa, että olet saanut poikapuoleisin ystävän/kaverin. :)
Mustasukkaisuus ja kateus ovat inhottavia tunteita, mutta ihminen ei tunteilleen mitään mahda.
Toivottavasti Kaverisi ymmärtäisi, että et yrittänyt viedä häneltä mitään, etkä vienytkään.
Halaus<3
Mustasukkaisuus ja kateus ovat tosiaan täysin luonnollisia tunteita ihmisille, eikä niitä pitäisi kieltää, vaan sen sijaan miettiä, mistä ne johtuvat. Näin ainakin meidän psykan kirja sanoo. Ja tosiaan ikävää, ettei amiksessa sitä ainetta ole. <: Mutta onneksi sitä pystyy varmaan ihan kivasti omin päinkin opettelemaan.
Jäi sen verran pois tuosta kommasta, että kai sitä psykologiaa ihan hyvin omin päinkin pystyy lukemaan.