Jo monta päivää en ole pystynyt nauttimaan yksinolosta niinkuin ennen. Ennen kun olin yksin ja kuuntelin musiikkia tunsin oloni joko hyväksi tai itkin. Miksi en osaa enää näyttää tunteitani. Haluaisin että jotenkin pystyisin purkamaan tunteitani, mutta kun en itse tiedä tunteitani. Haluan itkeä, en muista milloin olisin viimeeksi itkenyt ihan vain pahaa oloani. Pieniä kyyneleitä on tullut herkässä mielentilassa katosessa elokuvaa tai kuunnellessa biisiä. Mutta muuten en saa enää ilmaistua itseäni kuin ennen.

Mulla oli vaihtelevat mielialat, nyt olen vain tälläinen. Iloinen, positiivinen ja nauravainen ja asia häiritsee mua todella paljon. Vaikka mulla on elämä. Joka päivä on jokin asia jonka takia olla onnellinen. Kun katson peilikuvaani näen hymyileväisen tytön, joka ei ole lihava. Jolla ei ole mitään ongelmia. Ja silti tunnen oloni jotenkin tyhjäksi.

Syöminen auttaa tyhjyyden oloon, mutta sitä en tee. Liikkuminen purkaisi agressioitam mutta sitä en jaksa.

Mitä siis teen. Koko viikon olen vain elänyt elämääni, tehnyt kaiken mitä multa odotetaankin. Leffailtoja, naurua ja hauskanpitoa. Näyttelemistä, vuorosanojen opettelemista ja laulamista. Vaikka oikeasti haluaisin vain nukkua, vain olla.

Mut en halua että menetän elämäni.

Antaisitko sä kaiken, oisitko erilainen
Olin mä kanssas tai en
Saat veren kiehumaan
Teet musta kokonaisen, tai pistät paloiks miehen
Olin mä kanssas, tai en
Kanssas tai ilman,
aina se sattuu
 -Cheek/Illi: Kanssa Tai Ilman

Pelkään että kun en näe ihmisiä joka päivä yksinäisyys tulee taas elämääni. Jos sanon ei, kun minut pyydetään katsomaan elokuvaa, luulen että minut hylätään. "Eihän tuo ikinä edes te mein kanssa mitään, miks me sitä pyydett'äs".

Ja toisaalta en halua vain olla, haluan elää nyt kun siihen on mahdollisuus, mutten vain jaksa kaikkea tätä draamaa.