Sain kirjeen, tältä ystävältäni jolta odotan kokoajan jotain vaikka tiedän ettei hän ole odottamisen arvoinen. Kirje oli. Se oli vain kirje. Ei mitään suurta ystävyytemme ylistystä ja miksi olisikaan ollut, eihän me edes olla ystäviä. Kirje oli täynnä henkilökohtaisia juttujamme, ja nauroinkin, paljon. Sama´lla tuli haikea olo, ajatellessani sitä mitä meillä olo. Totta kun puhutaan en enää edes välitä, en osaa itkeä sellaisen perään jota en tule koskaan saamaan. En osaa enää itkeä vain nauraa ja en pidä siitä.
nyt yritän kirjeessä selvittää tunteitani siitämiten olen muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana, koska niin mie olen. Oon aivan eri ihminen kun vuosi sitten. Nauravaisempi, sosiaalinen enkä ahdistu enää nin helposti, silti tämä ylenpalttinen onnellisuus saa mut tuntemaan itseni turraksi, ikäänkun koska en tunne negatiivisesti en tunne ollenkaan.
I try to make it through my life
In my way
There is you
I try to make it through these lies
That's all I do
- Apocalyptica: I dont care
Syön tähän tuntemattomuuden tunteeseen, koska tiedän että se sentään edes saa vielä ahdistusta ajatuksistani irti. Haluan itkeä. Kuvittelen mielessäni tapahtumia joissa itkisin ja vain nauran.
En halua olla ihminen joka ei itke, jonka kanssa pitää sopia tapaamiset viikkoja ennen, koska on kiireitä.
Hmm. onnistuinpa taas poikkeamaan aiheesta. Tarkoituksena oli vain iloita puolestasi. Ja näin vinkkinä; itkeminen auttaa aina !
Tuosta viimeisestä lauseestasi "jonka kanssa pitää sopia tapaamiset viikkoja ennen, koska on kiireitä".
Olisi niin ihanaa vain mennä kaverille ilman mitään soittoa "voiko tulla?", tai olisi hienoa vain saada yhtäkkiä vieraita piristämään iltaa!
Sullakin on varmaan ollut kiireitä tai ainakaan et ole vähään aikaan jaksanut kirjoittaa tänne, en kyllä siis minäkään.
Uskon, että kovia kokeneena onkin outoa tuntea itsensä edes osittain onnelliseksi. Onko sulla kenties sellainen olo, että kaikki taas murtuu?
Tunnesyöminen on tuttu juttu mullekin...
Tunnesyöminen on mullekin tuttua.