Mie yritän olla aito, en voi sietää ihmisiä joilla on koko ajan esitys päällä. Koitan olla muokkaamasta itseäni seuran kaltaiseksi. Mutta se ei ole helppoa, olis niin helppoa olla samanlainen kun kaikki. Puhua samoista asioista, olla kiinnostunut samoista asioista ja olla kuin he.

Samalla olisi todella vaikeaa yrittää muuttaa mielipidettään asioista vain jotta kuuluisi joukkoon, eihän siinä ole mitään ideaa. Mun pitää vakuuttaa itselleni että kyllä musta pidetään vaikka olisin ihan itseni, vaikka en aina olisikaan se, minä ne mut tuntevat, kyllä ne silti olisi mun kanssa.

Jotenkin en uskalla näyttää oikeita tunteitani ja ajatuksiani, koska ajattelen ettei ketään oikeasti kiinnosta kun ne pintapuoliset asiat- ne mistä ollaan samaa mieltä.

Ehkä ajattelen liikaa tai liian vähän, en tiedä.

Vaikka oon päässyt suurimmaksi osaksi eroon siitä tietystä teeskentelystä, mikä on ollut ajoittain päällä, tulee silti hetkiä.

Hetkiä, milloin jännittää todella paljon, tapaa uuden ihmisen tai pelkää jotain.

Silloin ei halua näyttää tunteitaan tai kertoa ajatuksiaan, mahdollisesti peläten ettei kukaan kuuntelisi tai sivuttaisi asiat olankohautuksella,,

silloin vetäytyy kuoreensa ja täyttää hiljaisuuden naurulla.