Jokaiselle kaverille ja ystävälle on oma tarkotuksensa. Mietittiin tätä yksi päivä kun istuttiin hyvän ystäväni omituisen olennon kanssa (päätin että koska nykyään ystävät ovat lähellä elämäni tärkeintä asiaa alan kutsua heitä joillan nimillä, on ihanaa sano että minull on ystäviä-- että minulla on elämä!!!)...

Istuttiin siis kahvilla, sitä me olennon kanssa tehdään tosi usein, me vaan istutaan ja puhtutaan elämistämme. Me ollaan tosi samanlaisia ja joskus se pelottaa, mutta hänen kanssaan voin vaan olla oma itseni, hän saattaa arvostella ja saatan ärsyyntyä häneen, mutta silti häntä rakastan.

Bones, sinking like stones,
All that we fought for,
Homes, places we've grown,
All of us are done for.

Istuttiiin taas ja mietittiin elämämme ihmisiä,, sitä mitä he merkitsevät meille. On kauhean surullista että olento ei pysty sanomaan rakastavansa ketään, kun minulle rakkaus ihmisiö kohtaan tulee suoraan sydämestä ja erittäin nopeasti. Rakastan heitä kaikkia.

Olennon tarkoitus on saada minut ajattelemaan. Hänen tarkoituksensa on olla se jolle voi puhua kaikesta omassa elämässään tapahtuvasta pahasta-- hän on se joka ymmärtää.

Teenkin nyt (pitkän poissaoloni johdosta) tälläiset samantyyliset kirjoitukset ystävistäni, koska millään muulla tavoin en viimeaikaista elämääni saa kuvailtua.